Taiteilijat O
fi en sv

15.8. 2012

TORI – Oon kaupungissa 2012

Näyttely Lahden torilla ja sen ympäristössä 18.8. – 1.9.2012

* * *

TORI on Lahden torilla ja sen ympäristössä esillä oleva näyttely. Tapahtuman ovat tuottaneet Teollisuustaiteen Liitto Ornamo sekä Taiteilijat O ry yhteistyössä Hämeen taidetoimikunnan kanssa. Näyttely on osa WDC Helsinki 2012 muotoilupääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Kuraattorit Sami Pennanen ja Silja Puranen valitsivat näyttelyyn 27 tekijää tai työryhmää. Valittujen teosten joukkoon mahtuu niin käsitteellistä muotoilua, tekstiili-installaatioita, veistoksia, valokuvia, video- ja ääniteoksia, istutuksia, yhteisöteoksia, pelejä ja performansseja. Yhteistä teoksille on se, että ne pohtivat monipuolisella tavalla kaupunkilaisuutta, kaupunkien kehitystä ja kaupunkitilan muutosta.


Mukana näyttelyssä

Pauliina Aarnio, Kimmo Alakunnas, työryhmä Tero Annanolli / Ulla Remes / Kaisa Salmi, Arpajaisauto -työryhmä, Edwina Goldstone, Jukka Hakanen, Gun Holmström & Petra Martinez, kettupojat, Enni Kömmistö, Rita Leppiniemi, Mia Mäkelä, Riikka Mäkikoskela, Kirsti Nenye, Harri Piispanen, Simo Ripatti, Asta Salminen, Tuija Sarantila, Jukka Silokunnas, Anu Suhonen, toimintaryhmä OLETTAMO, Vinha-Jonna, Pia Wainikainen, Heidi Wikar ja työryhmä sekä Timo Wright.


Ajatuksia näyttelyn taustalla

Tori on kaupunkien perinteinen keskipiste, sen sydän ja hermokeskus. Yleisen markkinapaikan merkitys yhteisölle on ollut erittäin suuri. Paitsi kaupankäynnin, se on ollut myös kohtaamisten tila, jossa on välitetty elintärkeää informaatiota ja uutisia – tietynlainen tiedotusväline jo itsessään.

Nykypäivän tieto ja kauppatavara vaihtavat omistajaa aineettomilla markkinapaikoilla ja uusien sukupolvien torikokoukset käydään sosiaalisessa mediassa. Torin – fyysisen keskuspaikan – tarve konkretisoituu kuitenkin erityisesti riemun ja kriisin hetkillä. Tori on yhä kansanjuhlan tai mielenosoituksen spontaani mutta itsestään selvä näyttämö. Se on saapumisten, satunnaisten kohtaamisten ja lähtemisten paikka, ja tietenkin markkinapäivinä toreilla käydään yhä kauppaa ikivanhoja perinteitä noudattaen.

Mikä tori on ja mitä se edustaa, Suomessa, vuonna 2012? Kenelle se kuuluu? Mitä se meille merkitsee?

TORI –näyttely tarjoaa näihin kysymyksiin vastauksia ja näkökulmia.

Lisätiedot ja kyselyt:
Paula Susitaival, Muotoilun läänintaiteilija, Hämeen taidetoimikunta
WDC Helsinki 2012 Lahden Muotohuoltamo, Vesijärvenkatu 7, Lahti
02953 30895, paula.susitaival@minedu.fi